Minusta ei pitänyt missään nimessä tulla ikäihmisten hoitajaa, näin päätin opiskeluaikoinani. Suurimpana syynä tähän oli työharjoittelut Pirkanmaan seuduilla 90-luvun puolivälissä, paikoissa joita pidettiin yleisestikin huonoimpana mahdollisina vanhusten hoitopaikkoina. Tämän päivän kokemuksella arvioiden, hoito oli kamalaa, epäinhimillistä. Silloin vain olin jatkuvasti itkun partaalla, pahoinvoiden koko jakson ajan. Kokemattomuuttani en kuitenkaan varsinaisesti osannut arvioida hoitoa, pidin vain koko vanhustenhoitoa kamalana paikkana työskennellä.
Valmistuin psykiatriseksi sairaanhoitajaksi 1996. Lama oli pahimmillaan, psykiatrinen hoitotyö oli höylätty tosi ohueksi, töitä ei ollut. Ajauduin hetkeksi aivan muunlaisiin töihin. Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen kuitenkin tiesin haluavani hoitotyöhön, mihin vaan hoitotyöhön.
Ensimmäisen työvuoroni tein pikkukunnan terveyskeskuksen vuodeosastolla, jossa enimmäkseen hoidettiin ikäihmisiä. Tästä ensimmäisestä työvuorosta jatkui lähes 10 vuoden työura tässä paikassa. Huomasin yllättäen vanhusten hoitamisen olevankin hyvin palkitsevaa, mielenkiintoista, hauskaa. En enää kaivannutkaan muuta asiakasympäristöä, tämän koin itselleni oikeaksi. Suurin mieleni muuttamiseen vaikuttanut tekijä oli varmastikin tässä paikassa vallinnut inhimillisen hoidon perusta.
Päätin kuitenkin muistaa aina myös ne huonot kokemukset. Sellaisia ei olisi kenellekään saanut edes syntyä, mutta koska ne olivat, päätin ottaa niistä hyödyn. “Minusta ei ikinä tule sellaista hoitajaa!” Ja tätä olen pyrkinyt noudattamaan.
Matkani jatkui vanhainkodin vastaavaksi sairaanhoitajaksi. Siellä olin muutaman vuoden, nauttien sielläkin pitkäkestoisista hoitosuhteista. Hoitosuhteista, joissa oikeasti oppi tuntemaan asiakkaan ja omaisensa.
Halusin kuitenkin vielä jotakin lisää. Kunnallisella puolella mahdollisuudet kouluttautumiseen tai edes työnkiertoon olivat hyvin olemattomat. Halusin kuitenkin edelleen työtä, missä voisin kehittyä. Halusin edelleen työhöni liittyvää tietoa ja osaamista lisää.
Silloin kuulin oikeastaan ensimmäistä kertaa Viola-kodista. Kaikki vanhemmat ihmiset tuntuivat nimen tunnistavan, mielikuva oli kauniista ympäristöstä, ystävällisyydestä, hyvästä ruoasta. Lähes jokainen tiesi, että pöydissä on aina tuoreita kukkia ja pöytäliinat ja kiisselin päälle on aina kermavaahtoa.
Pääsin tutun suosittelemana työhaastatteluun ja minulle luvattiin vastaavan sairaanhoitajan paikka. Varsinkin päivätyö työaikamuotona oli houkutin. Samoin lupaus itsensä kouluttamisen mahdollisuudesta. Itseäni pelotti hyppy vakaasta kunnallisesta työpaikasta yksityiseen maailmaan. Totesin kuitenkin kaiken kuulostavan niin houkuttelevalta ja positiivisessa mielessä haastavalta, että otin paikan vastaan keväällä 2011. En voinut ohittaa tilaisuutta olla mukana huikeassa kehittymisen ilmapiirissä, tekemisen halussa.
Ja matka on ollut kehittävä. Viola-kodissa sain mahdollisuuden hankkia itselleni diabeteshoitajan pätevyyden lukuisilla koulutuksilla. Sain olla myös mukana luomassa yhteistyössä Diabetesliiton kanssa uudenlaista koulutuskonseptia, missä Diabetesliiton kouluttajat tulivat Viola-kotiin kouluttamaan hoitajia diabeteksen hoidossa. Omana hienona kokonaisuutenaan on viime vuosien voimakas hoitotyön digitalisoituminen. Omassakin päässään on joutunut hoitotyötä organisoimaan uudelleen nyt useampaan otteeseen. Samalla on ollut mukana henkilöstön huikean kehityskulun seurannassa ja oppimismatkassa tukemassa.
Miksi siis olen edelleen ja tahdon tulevaisuudessakin olla Viola-kodin työntekijä?
Viola-kodin missio on mahdollistaa arvokas ikääntyminen. Sitä teemme joka päivä suurella sydämellä. Se näkyy siinä, miten siisteissä ja kauniissa tiloissa liikkuu kauniisti puettuja, kammattuja ja puhtaita ikäihmisiä suu hymyssä rientäen itse valitsemastaan tapahtumasta toiseen.
Viola-kodin arvoina on kunnioittava kohtaaminen ja oivaltava osaaminen. Täällä jokainen asukkaamme on meille tärkeä. Jokaisen kohdalla pyrimme aina löytämään asukkaan kannalta hänen elämänsä näköisiä ratkaisuja. Jokainen hoitaja käyttää omaa osaamistaan ja talon tarjoamia ratkaisuja löytääkseen jokaiselle asukkaallemme mahdollisuuden elää elämänsä parhaita vuosia.
Viola-kodin visio on olla haluttu suunnannäyttäjä ikäihmisten palveluissa. Saamamme palautteen perusteella moni hoitamisen apuvälineemme, digitaaliset ratkaisumme, puhumattakaan henkilökunnan asenteesta on paljon edellä monia muita. Siitä olen ylpeä ja sellaisena haluan työpaikkani pysyvän. Siinä kehityksessä haluan myös olla mukana tulevaisuudessakin.
-Päivi Hyry, Sairaanhoitaja
