Turvallinen hoitaja tunnistaa omat heikkoutensa

Henkilöstön turvallisuus on potilas- ja asiakasturvallisuutta

Maailman terveysjärjestö WHO:n perustamaa Maailman potilasturvallisuuspäivää vietetään 17.9.2020. Tämän jo toista kertaa vietettävän päivän tavoitteena on parantaa tietoisuutta potilasturvallisuudesta.

Turvallinen hoitaja tunnistaa omat vahvuutensa ja heikkoutensa.

Tukea saadaan itsensä kehittämiseen koulutuksista/kouluttautumisesta. Niihin työnantajana Viola-koti ohjaa, mutta niihin saa/tulee itse myös hakeutua. Moniammatillinen työyhteisömme tukee osaamista ja osa koulutuksista voidaan toteuttaa myös sisäisenä koulutuksena oman organisaation kesken.
Turvallisuuden poikkeamat otetaan puheeksi matalalla kynnyksellä ja digitalisoitumisen myötä tulleet järjestelmät tukevat hoidon toteutumisen aktiivisempaa seuraamista.
Näin Korona-aikana myös palautuminen ja rentoutuminen nousee arvoon arvaamattomaan, jotta töissä jaksaa pysyä ”hereillä” poikkeavissakin tilanteissa. Viola-kodeissa työhyvinvoinnin näkökulma on aina ollut vahvasti esillä ja paraikaa siihen etsitään työkaluja, jotka palvelevat myös poikkeusaikana.

Potilasturvallisuus on keskeinen osa hoidon laatua

Turvallinen hoito on vaikuttavaa, se toteutetaan oikein ja oikeaan aikaan. Lisäksi potilasturvallisuuteen kuuluu lääkehoidon turvallisuus ja lääkinnällisten laitteiden laiteturvallisuus.

  • Lääkeluvat päivitetään Violassa säännöllisin väliajoin
  • Kaikilla asukkailla palvelu- ja hoitosuunnitelmat, jotka ohjaavat hoitoa ja jotka päivitetään säännöllisin väliajoin tai tarvittaessa

Asukkailla ja heidän läheisillään on keskeinen rooli potilasturvallisuuden edistämisessä. On tärkeää, että asukas itse tuo ilmi tarvittavat taustatiedot, kertoo oireistaan, toiveistaan ja huolistaan sekä tekee kysymyksiä hoitoonsa liittyvissä asioissa.

  • Hoitohenkilökunnan on tärkeää tietää käytössä olevat resepti- ja itsehoitolääkkeet sekä vitamiini- ja luontaistuotteet
  • Hoitohenkilökunnalle on tärkeää kertoa lääkeallergioista ja aikaisemmista lääkereaktioista

Hoitohenkilökunta tekee ilmoituksen mahdollisesta Turvallisuuden poikkeamasta tai Lääkepoikkeamasta. Nämä ilmoitukset käsitellään henkilökunnan palavereissa, jossa mietitään yhdessä, kuinka toimintaa voidaan parantaa ettei vastaavaa enää tapahtuisi.

X

Käytämme evästeitä helpottaaksemme sivuston käyttöä niin, että sen sisältö soveltuisi paremmin sinulle. Evästeet ovat oletuksena sallittuna, voit evätä kolmannen osapuolen evästeet alta.

Scroll to Top