Varausehdot

Vuokra-aika on asiakkaan tekemän varauksen mukainen. Mahdollisista lisätunneista on sovittava etukäteen Viola-kotiyhdistyksen kanssa, ja niistä voidaan veloittaa erillinen maksu. Viola-kodilla on oikeus periä 25% varausmaksu.

Henkilömäärän pienentyessä laskutamme ennalta ilmoitetun henkilömäärän mukaan. Henkilömäärän kasvaessa laskutamme todellisen henkilömäärän mukaan.
Huomioittehan, että elintarvikehygieenisistä ohjeista johtuen, emme voi antaa noutopöydästä ylijääneitä ruokatuotteita mukaan. Oman ruuan tuominen Juhlatalonkatu 4 tiloihin ei ole mahdollista.

Peruutus
Peruutus on tehtävä aina kirjallisesti. Ylivoimaisesta esteestä johtuen Viola-kotiyhdistys voi perua varauksen ennen varauksen alkua. Tässä tilanteessa ennakkoon maksettu vuokra ja mahdollisten lisäpalvelujen hinta palautetaan kokonaisuudessaan asiakkaalle, mutta Viola-kotiyhdistys ei ole muuten korvausvelvollinen. Asiakas voi perua varauksensa veloituksetta kolme viikkoa ennen varausajankohtaa. Myöhemmin tulevat peruutukset veloitetaan kokonaisuudessaan.

Tilan luovutus
Henkilökunta luovuttaa asiakkaalle tilat. Asiakkaan on ilmoitettava henkilökunnalle, kun hän poistuu tilasta. Juicen kirjaston tiloista on poistuttava viimeistään klo 21.30.

Tilojen tulee olla asiallisessa kunnossa tilaisuuden jälkeen.
Tilavuokraan sisältyvä loppusiivous sisältää ns. normaaliksi katsottavan siivouksen. Viola-koti perii lisämaksua mikäli lisäsiivousta tarvitaan.

Vahingot
Asiakas on velvollinen korvaamaan vuokrauksen yhteydessä tiloille, kiinteistön omistajalle ja/tai kolmannelle osapuolelle aiheuttamansa vahingon täysimääräisenä. Vuokraaja on vastuussa myös vuokra-ajan jälkeen tapahtuvista vahingoista, jotka aiheutuvat tiloissa olleiden toiminnasta ja/tai huolimattomuudesta.

Järjestys
Tilassa saa yhtäaikaisesti oleskella korkeintaan se määrä henkilöitä, mikä on tilan kuvauksessa mainittu. Tupakointi sisätiloissa ja oven välittömässä läheisyydessä on kielletty.

Reklamaatiot
Mahdolliset reklamaatiot tulee esittää viivytyksettä viimeistään heti vuokrausta seuraavana arkipäivänä sähköpostitse osoitteeseen viola-koti@viola-koti.fi. Vuokraajalle ei korvata ylivoimaisesta ja yllättävästä esteestä aiheutuneita vahinkoja. Näitä ovat esimerkiksi kiinteistön ilmastointiin tai koneisiin yllättäen ilmenevät viat.

Unohtuneet tavarat
Tiloihin unohtuneita tavaroita voi tiedustella seuraavana arkipäivänä sähköpostitse osoitteesta viola-koti@viola-koti.fi