Töihin meille
Viola-kodeissa työskennellään moniammatillisessa yhteistyössä kollegoiden kesken. Violalaisuus on yhteishenkeä.
Hae töihin
Oletko kiinnostunut tulemaan työkaveriksemme?
Täytä tietosi lomakkeeseen ja lähetä hakemus. Olemme yhteydessä mahdollisimman pian!
Olemme innovatiiviseen ajatteluun kannustava voittoa tavoittelematon yhdistys.
Meillä kaikilla työhömme kuuluu oman työtehtävän lisäksi myös oman työn kehittäminen yhdessä tiimin jäsenten kanssa.
Viola-kodeissa työskentelee lähihoitajia, sairaanhoitajia, geronomeja, sosionomeja, ravintolatyöntekijöitä, fysioterapeutti ja kotiavustajia.
Innostamme luovuuteen ja annamme tilaa uusille ideoille. Arvostamme ihmistä – yhdessä saamme aikaiseksi parempaa. Meillä on jatkuvan oppimisen kulttuuri, mahdollisuuksia kouluttautumiseen ja tehtäväkiertoon. Olemme Viola-kodeissa onnistuneet tarjoamaan hoitotyön työpaikkoja, joissa voi kehittyä ja kehittää hoivatyön ammattilaisena.
Katseemme on tulevaisuudessa ja voimmekin sanoa olevamme moderni työpaikka, jossa henkilökunnan arkea helpottavat ajanmukaiset apuvälineet, sovellukset sekä laitteet. Kaiken tämän keskellä emme ole unohtaneet palvelukorttelissamme henkilökunnan ääntä vaan olemme panostaneet hyvinvoivaan työyhteisöön.
Palvelukorttelimme monipuoliset palvelut tarjoavat töitä, jotka ovat merkityksellisiä. Olit sitten koulunpenkillä tai alalla jo pitkään työskennellyt, pystymme tarjoamaan sinulle työtehtäviä, jotka sopivat elämäsi eri vaiheisiin.
Teemme aktiivisesti yhteistyötä eri oppilaitosten kanssa. Tarjoamme työharjoittelupaikkoja oppimishaluisille opiskelijoille.
Viola-kodissa koko henkilöstö on monimuotoisen työyhteisön takana, ja erilaisuus nähdään positiivisena voimana. Työn tekeminen nähdään kaikille kuuluvana oikeutena.
Ota yhteyttä

Henkilöstöasiat ja rekrytointi